Sibelius-Akatemian tohtoriopas: Sisältösivut

Sisällön hierarkia tulee hahmottua sisällysluettelosta selvästi. Hierarkia (luvut, alaluvut jne.) voidaan ilmaista eri kokoa olevin kirjasimin tai eri kirjasintyypein sekä erilevyisin sisennyksin (mitä alempi hierarkian taso sitä enemmän sisennystä) tai tavallisimmin arabialaisin numeroin. Kirjasintyypin kokojen, lihavoimisen ja rivivälien valinnassa sisällysluettelossa ja varsinaisessa tekstissä tulee välttää kirjavuutta.

• Jos numeroit luvut, numeroiden jälkeen ei tule pistettä (esim. 2 Luku kaksi, 4.3 Luku neljä piste kolme).
• Jos alaluvussa on vain yksi tekstikokonaisuus, ei alanumeroa tarvita.
• Numeroidaan vain varsinainen teksti, ei lähdeluetteloa eikä liitteitä.
• Luvun alun sivunumero pannaan sisällysluettelon oikeaan reunaan ilman pistettä. Luvun otsikon ja sivunumeron väliin voidaan lukemisen helpottamiseksi lisätä viiva tms. Käytännöt vaihtelevat.
• Myös liitteet nimetään, mutta ei numeroida. Jos liitteitä on useita, ne voidaan merkitä kirjaimin (ts. eri tavoin kuin luvuissa).
• Tiivistelmää ei mainita sisällysluettelossa.

Kaikki sivut lasketaan työn sivunumerointiin – vaikka kaikkia numeroja ei merkittäisikään näkyviin. Myös liitteisiin tulee sivunumerot. Työn sivunumeroinnissa on kaksi tapaa:

1. Sivunumeroinnissa käytetään pelkästään arabialaisia numeroita, mutta ne esitetään (= laitetaan näkyviin) alkaen vasta julkaisutietosivun jälkeen.
2. Angloamerikkalainen käytäntö, jota kuitenkin käytetään yleensä vain englanninkielisissä julkaisuissa: Sivunumerot ennen johdantoa numeroidaan pienin roomalaisin numeroin (i, ii jne.). Numerointi aloitetaan kuitenkin vasta julkaisutietosivun jälkeen (=v). Johdantoluvusta alkaa uusi sivunumerointi (=1) arabialaisin numeroin. Joskus sivunumerointi esitetään vasta johdannon toiselta sivulta (=2).

MS Word -ohjelmassa sivunumeroinnin rakentaminen edellisillä tavoilla edellyttää tekstin jakamista eri osiin (osanvaihto) ja näiden osien keskinäisten linkitysten katkomista

Seuraava tekstin jäsennys sopii perinteiseen tutkimukseen. Muunlaisiakin ratkaisuja voidaan sisällöstä ja käsittelytavasta riippuen käyttää; joissakin tapauksissa tämä on jopa suositeltavaa.

Luvun otsikon tulee kuvastaa luvun tosiasiallista sisältöä; jos esimerkiksi otsikkosi on "Kissa ja koira", tulee näistä molemmista olla tekstiä, vieläpä osapuilleen saman verran.

• Johdanto
• Tutkimusongelma tai -tehtävä
• Aineisto ja metodit
• Varsinainen käsittely, jossa vastataan tutkimustehtävässä avattuihin kysymyksiin aiemmin kuvatun aineiston ja metodien puitteissa, tavallisimmin joidenkin yksilöityjen esimerkkitapausten kautta. Tämä osio on usein tutkielman laajin.
• Tulokset (raportoidaan ongelmien/tehtävien mukaisessa järjestyksessä)
• Johtopäätökset tai diskussio eli tarkastelu, joka vastaa seuraaviin kysymyksiin (soveltaen):
  • miten tutkimuksessa on onnistuttu ratkaisemaan ongelmat,
  • mitä rajoituksia liittyi tutkimusmenetelmään tai aineistoon sekä miten menetelmää tai aineiston valintaa tulisi jatkotutkimuksessa mahdollisesti muuttaa tai kehittää,
  • onko tutkimus lisännyt tietoa tutkittavalla alueella,
  • voidaanko tuloksia hyödyntää ja miten sekä
  • mitä jatkotutkimuksen aiheita työ herättää.

Merkitse lähdeviitteet johdonmukaisella tavalla (esim. tekijä vuosi, sivunumero). Artikkeleista ei yleensä ilmoiteta sivunumeroa, sillä lukija löytää lainatun asian helposti ilman sitäkin. (Sen sijaan koko artikkelin sivunumerot ilmoitetaan lähdeluettelossa, myös antologioiden eli kokoomateosten osalta.)

Käytä kursivointeja, lihavointeja ja erityisesti sulkumerkkejä harkiten ja systemaattisesti. Yleensä esim. vierasperäiset sanat kursivoidaan, samoin musiikkiteosten erisnimet (Finlandia; mutta sinfonia nro 7). Myös ylenmääräistä alaviitteiden käyttöä tulisi välttää lukijan helpottamiseksi – mikäli tämä ei kuulu tieteenalan yleiseen käytäntöön, jossa esim. lukeneisuus osoitetaan juuri alaviitteissä.

Erottele lyhyt yhdysmerkki (tavutuksessa, yhdyssanoissa ja sanaliitoissa: -) ja pidempi ajatusviiva (yhdys- tai ajatusviiva: – tai —). Ajatusviivana viivan molemmille puolille tulee sanaväli, yhdysmerkkinä esimerkiksi vuosilukujen välillä ei (1865–1957). Huomaa, että Word-ohjelma tarjoaa sanaliittoihin oletusarvoisesti virheellisesti ajatusviivan, joka pitää korjata käsin, mikäli käytät ohjelman automaattikorjausta.

Mikäli lähteitä on paljon ja ne ovat erityyppisiä, ne voidaan ryhmitellä eri tavoin, esim. Tutkimuskirjallisuus, Säännökset, Arkistolähteet, Nuotit ja Äänitteet. Ryhmittelyssä on erilaisia käytäntöjä; katso mallia jostain esimerkillisestä tekstistä.

• Mikäli työ on historiallinen tai empiirinen, tavataan erottaa aineisto lähteistä. Aineisto on se materiaali, jota tutkitaan, kun taas lähteet (kirjallisuus) on se materiaali, jolla tutkimus taustoitetaan ja (osaltaan) argumentoidaan.
• Esimerkiksi historiallinen (tutkittava) aineisto sisältää tyypillisesti jäänteitä sekä kirjallisia aineistoja; muistioita, päiväkirjoja ym. Empiirinen aineisto voi koostua haastatteluista, kyselylomakkeista, kuvista, nuoteista ym. Aineisto on tapana luetteloida ennen lähteitä.

Lähdeluettelossa viitataan vain niihin lähteisiin, joita on käytetty. Voit käyttää esim. Musiikki-lehden lähdeluettelo-ohjeita (ks. viimeisestä numerosta tai Elektrasta). Tärkeintä on kuitenkin luettelon sisäinen johdonmukaisuus ja se, että luettelon avulla lukijan on mahdollista löytää käytetty lähde. Mikäli tutkimuksessa on erillinen tutkimusaineisto, myös siihen viitataan tutkimuksessa selostetun käytännön mukaisesti.

Lähdeluetteloa ei numeroida kuten muita lukuja.

• Liitteet varustetaan kirjaimin tai numeroin, eri tavalla kuin varsinaisessa sisällössä.
• Jokaiselle liitteelle tulee antaa otsake (liiteseloste).
• Liitteet luetellaan sisällysluettelossa.