Viitteiden tarkoitus on osoittaa, mihin auktoriteetteihin tutkija tukeutuu tai keiden kanssa hän haluaa keskustella (väittää vastaan, kehitellä eteenpäin tms.). Jokaisen viitteen perusteella lukijan tulee löytää työn lähdeluettelosta viitettä vastaava kokonainen lähdetieto.
Sibelius-Akatemian tohtorikoulutuksen kirjallisissa osioissa käytetään jompaa kumpaa kahdesta viittaustapavaihtoehdosta: tekstinsisäisiä viitteitä (sulkeissa) tai alaviitteitä. Aineisto johdattaa tutkijan sopivan viittaustekniikan valitsemiseen. Tasapaino tämän valinnan suhteen löytyy parhaiten viitteiden määrää punnitsemalla. Kulttuurintutkimuksellisessa tekstissä argumentoidaan usein paljolti viittaamalla analyyttisiin teksteihin ja niiden väittämiin, jolloin tekstinsisäisillä viitteillä mainitut kirjoittajien nimet näkyvät heti tekstin joukossa. Toisaalta aineistolähtöisemmässä työssä samaa tekstisi pointtia saattaa tukea vaikkapa seitsemän eri arkistoaineistoyksikköä. Kun nämä tulee ryhmittää löydöksen tai väitteen kohdalle viitteiksi, hoidat viitteistyksen todennäköisesti tyylikkäimmin historiatieteille ominaisilla alaviitteillä. Asiasta on hyvä keskustella vielä ohjaajan kanssa erikseen. Huomioi, että englanninkielisissä julkaisuissa viittaustekniikkaan liittyvät käytännöt saattavat olla muotoilultaan erilaisia.
Tekstinsisäisissä viitteissä lähdeviitteet merkitään tekstin sisälle sulkeisiin alla selostetuilla tavoilla.
Jos viitataan tekstiin, joka on alun perin julkaistu huomattavasti käyttämääsi versiota aikaisemmin, on hyvä liittää lähdeviitteeseen alkuperäinen julkaisuvuosi. Tämä merkitään hakasulkeisiin, käytetyn julkaisun julkaisuvuoden perään (Adorno & Horkheimer 1979 [1944]).
Jos lähdetekstin – esim. lehtiartikkelin – kirjoittaja ei ole tiedossa, voidaan lähde kirjata viitteeseen julkaisun nimellä ja julkaisuajankohdalla (Ilmajoki Lehti 18.3.1982).
On tärkeää, että tekstistä selviää tarkasti, mihin tekstissä esitettyyn asiaan viite kohdistuu. Koko kappaleeseen liittyvä lähdeviittaus ilmaistaan sijoittamalla viite kappaleen päättävän pisteen jälkeen. Tällöin lähdeviitteen sulkeiden sisään kirjoitetaan piste. (Aropaltio 2000, 116–118.) Jos lähdeviite kohdistuu useampaan kuin yhteen virkkeeseen, voidaan myös käyttää lähdeviitettä, jossa sulkeiden sisään kirjoitetaan piste. Arkistolähteisiin viitattaessa viitteet merkitään arkistointitunnuksen mukaan. Esimerkiksi valokuvista (Kper Teuva/0299) ja äänitteistä (Kper A-K 1123).
Viittaukset haastatteluaineistoihin tulee merkitä kirjallisuusviitteiden tapaan sulkuihin (Virtanen 2010). Mikäli haastateltavan nimeä ei haluta tai ole lupa käyttää, voi haastatteluun viitata esimerkiksi käyttämällä H-tunnistetta sekä mahdollista järjestysnumeroa (H1 2010).
Tekstiin sijoitetussa internet-lähdeviitteessä ei tule käyttää koko URL-osoitetta, vaan kirjoittajan nimeä ja vuosilukua tai internetsivun nimeä tai otsikkoa. Esimerkiksi viite Cheekin kiertuepäivämäärätiedotteen verkkosivulle voi olla muotoa (Cheek 2015) ja lähdeluetteloon merkittävä teksti muotoa: Cheek 2015. Alpha Omega Tour 2016 http://www.liigamusic.com/#tour (luettu 10.10.2015).
Alaviitteissä (polku: Word => Lisää => Alaviite) viitteen muotoilu on sama kuin edellä, poislukien sulkeet, joita ei alaviitteissä käytetä. Alaviite näkyy tekstissä ylärekisteriin nostettuna numerona. On tärkeää, että tekstistä selviää tarkasti, mihin tekstissä esitettyyn asiaan viite kohdistuu. Mikäli viittaat kokonaiseen lauseeseen tai kappaleeseen, viittauksen numero asetetaan ko. lauseen tai kappaleen jälkeen (pisteen jälkeen). Mikäli viittaat johonkin tiettyyn käsitteeseen tai sanaan, jonka haluat selittää alaviitteessä, viittaus tulee ko. sanan jälkeen. Alaviitteiden numeroiden edellä ei käytetä välilyöntejä.