Skip to Main Content

Taiteelliseen tohtorintutkintoon kuuluvan kirjallisen osion kirjoittaminen: Kirjoittamisesi avuksi

Tämä opas ohjeistaa Sibelius-Akatemiassa taiteellista tohtorintutkintoa valmistelevien kirjallisen osion laatimista.

Älä ajattele, että kirjoittaminen täytyy aloittaa alusta – luvun, kappaleen tai koko teoksen. Aloita mistä tahansa kohdasta, jossa ajatus on edes jollakin tapaa valmis – vaikka et vielä tietäisi tarkkaan, mihin kohtaan tiettyä kokonaisuutta teksti tulee.

Useimmiten suurin este kirjoittamiselle on ajan hallinta ja erityisesti sen puute. Millaisia tapoja varata aikaa kirjoittamiselle voit hyödyntää? Seuraavassa esitetään muutamia esimerkkejä, joiden avulla voit lähteä kokeilemaan itsellesi sopivaa tai sopivia tapoja ajan hallintaan.

  • Kokeilet kolmesti viikossa kirjoittamisen aloittamista heti aamiaiselta kahden tunnin ajaksi
  • Varaat etukäteen tietyn aikaraamin sisällä (vaikkapa kaksi kuukautta eteenpäin) yhden kokonaisen viikkotyöpäivän vain tutkielmatyöskentelylle
  • Joka toinen kirjoituspäivä keskityt yhden lähteesi pohtimiseen, referoimiseen ja muotoiluun omaan tekstiisi ja aiheeseesi sopivaksi

Yksi kirjoittamista ja ajanhallintaa helpottava tapa on kirjoittaa yhdessä jonkun kanssa. Useiden tutkimusten mukaan ryhmässä tehtävät raportit, esimerkiksi väitöskirjat, valmistuvat keskimäärin nopeammin ja varmemmin kuin yksin puurrettavat. Tutkimusala vaikuttaa asiaan, mutta kaikilla aloilla pystytään satsaamaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen tutkimuskirjoittamisessa. Mitkä ovat sinulle luontaisia tapoja tehdä kirjoittamisestasi sosiaalisempaa?

  • Kirjoittamistreffit tai etäyhteydellä järjestetyt tapaamiset sopivan kollegan tai ryhmän kanssa?
  • Sovitut päiväyhteenvedot jonkun kanssa tyyliin ”tänään täällä päässä aikaan saatu...”?
  • Järjestä kirjoittamistreffejä, joiden aikana kirjoitatte yhdessä omia tekstejänne ja/tai käytte niitä sitten yhdessä läpi jne.

Muita vinkkejä:

  • Käytä 15 minuuttia kirjoittamiseen joka aamu (näin tekstiä syntyy tasaisesti koko ajan)
  • Merkitse kalenteriisi muutama kirjoitusviikonloppu ja määrittele tavoitteesi niitä ajatellen
  • Aikatauluta kirjoittaminen kalenteriisi ja pysy suunnitelmassasi => pian huomaat olevasi pitkällä!
  • Tee kirjoitusharjoituksia ajastimen kanssa (lyhyempiä tai pidempiä aikoja, 10–30 min jolloin keskityt ainoastaan kirjoittamiseen) => kirjoitetun tuloksen ei tarvitse olla viimeisteltyä
  • Pidä kirjaa siitä, milloin olet kirjoittanut ja kuinka paljon: pian huomaat, kuinka paljon olet edistynyt!
  • Mieti, missä kirjoitat, sillä joskus paikan vaihtaminen auttaa (kahvila, pubi, kirjasto tms.)

Muista, että ”lukeminen on kirjoittamista”! Lukemisen merkitystä tutkimusprosessissa ei voi yliarvioida.

Harjoitteista ja kirjoittamisesta lisää blogissa www.tohtoritakuu.fi.